Panssarinyrkki

Voisin aloittaa aiheen kevennyksellä elokuvien ihmeellisestä maailmasta: mies haastaa toisen kaksintaisteluun läpsäyttämällä tätä hansikkaalla kasvoille, johon toinen vastaa mäjäyttämällä teräksisellä taistelukintaalla. Irtopisteet elokuvan tunnistamisesta.

Mutta itse aiheeseen, vaikka kaksintaistelut ja niihin haastaminen sinällään mielenkiintoisia asioita ovatkin (loppuisi muuten turhanpäiväinen grillijonossa uhoaminen, kun saattaisi joutua vastaamaan sanoistaan hengellään virallisen kaksintaisteluhaasteen jälkeen). Käsien suojaamisesta ensin muutama ajatus. Käsien suojaamisen tarve on ilmeinen, kun ollaan lähitaistelussa ja toista yritetään huitoa kädessä olevalla astalolla toisen vastatessa samalla mitalla. Kunnollisen hansikkaan, saati sitten panssaroidun taistelukintaan, tekeminen ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista. Kädet on varmasti suojattu tarvittaessa jo niin kauan kuin pohjoisemmassa ilmanalassa on asutusta ollut, mutta todennäköisesti ensin muun vaatetuksen suojissa lämmittelemällä.

Oma veikkaukseni ensimmäisistä hansikkaista on jonkinlaiset turkisrukkaset, jotka ovat turhan kömpelöitä, jotta ne kädessä voisi mitään tehdä, mutta asiansa eli säänsuojan ne antavat mainiosti. Edes kudottu, esim. villahansikas on yllättävän kömpelö kun pitää tehdä mitään monimutkaisempaa kuten kirjoittaa, väkertää jotain kiinni tai auki, solmia solmuja, puhjottaa mitään tai edes käsitellä asetta sillä tarkkuudella ja herkkyydellä kuin mitä on tarpeen. Ennen kuin jatkan, heitän kaikille neulakinnastöitä ynnä muuta virkkuuta harrastaville tutuille tiedoksi, että kutomisella tarkoitan kaikkia niitä hienoja tekniikoita joita teette ja joista minä en ymmärrä mitään. Olkoon siis kutomista tässä yhteydessä ja jatkossakin, mikäli puheeksi tulee.

Takaisin hanskoihin. Tarkempaa arkeologista tietoa minulla ei ole varhaisimmista taistelukintaista, mutta pikaisella googlaamisella löytyi tämmöinen: http://gauntlets.org/info/gauntlet_history.htm. Kuva käy kutakuinkin yksiin sen mielikuvan kanssa, mikä minulle on aiheesta muodostunut, eli että ensin on käytetty ketjurukkasia ja sarvesta, metallista tai vastaavasta kovasta materiaalista valmistetuilla suomuilla peitettyä hansikasta. 1300-luku vaikuttaisi sellaisille kuitenkin melko myöhäiseltä ja muistelisin nähneeni lapasta muistuttavan sormettoman suomukintaan sijoitettuna varhaisemmallekin ajalle. Kuvasta ei myöskään käy ilmi ketjupanssarilapasen ensiesiintymisen aikaa, mutta minä liittäisin sen ensimmäisiin ristiretkiin 1100-luvun lopulla, jolloin ammattisotilaiden suojavarustus koostui hihallisesta hauberkista jossa oli kiinteät ketjurukkaset, ketjupanssaripahkeista ja hupusta.

Ensimmäinen panssarihansikasprojektini tapahtui ikään kuin bonuksena, vaikka hauberkin pitkät hihat kintaineen sitten hylkäsinkin. Mutta nyt niistä vaikuttaisi tulevan ihan toimivat pienellä modauksella. Suurin ongelma lienee se, että yhteen taitettu (niittaamaton, ns. butted) lenkki, etenkin pihdeillä leikattu, ei pysy pidemmän päälle kunnolla kiinni. Toivotaan että ilmiö on pahempi silloin kun lenkkeihin on vetoa (esim. kainalot) ja hanskassa pitäisi vähän paremmin. Mitään kovin hyvä suojahanskoja noista ei saa, mutta olisipahan periodit taisteluhansikkaat näin ensialkuun, ainakin 1200- ja 1300-lukujen elävöittämisessä. Artikkelin lopussa on muutama kuva irroitetusta hansikasosasta.

Yksi ongelma ketjupanssarikintaissa on ja se on paino. Siinä missä tyköistuva sormellinen hansikas voi vielä painosta huolimatta pysyä kädessä, lapasen mallinen väljä kinnas lentää kädestä, jollei sitä ole joko kiinnitetty esim. hauberkin hihaan tai kiristetty jonkinlaisella nyöriratkaisulla ranteen ympärille. Omiin panssarikintaisiini koitan jälkimmäistä eli pujottelen ranteen ympäri umpinaisen nyörin niin, että sen voi nykäistä kireälle yhdellä vedolla ja sitaiste sitten solmuun. Umpinaisuus estää nyörin päitä karkaamasta pois lenkkien sisältä ja sopiva, monikertainen pujottelu kiristää useammasta kohdasta tarjoten toivottavasti pitävämmän kiinnityksen. Ranneosan mitoitan niin, että rukkasia voi käyttää gambesonin kanssa. Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa minulla on kenties jälleen pitkähihainen hauberk, jossa kintaat on integroitu osaksi paitaa. Raportoin asiasta lisää, kunhan saan kuvien mukaisessa kuosissa olevista kintaista viriteltyä aiottuun käyttöön sopivat.

Kuten linkittämästäni kuvasta käy ilmi, taisteluhansikkaat kehittyivät sormellisiksi ja yhä paremmin nivelletyiksi. Vielä 1300-luvun puolivälissä (Visbyn taistelu 1361) metalliosat eivät olleet varsinaisesti nivellettyjä, vaan niitattu limittäin nahkaan. Suuri parannus oli kuitenkin metallilevyistä koostuva kädenselän suoja ja ns. tiimalasimansetit, jotka nähdäkseni ovat olennainen osa taisteluhansikkaan toimivuutta suojavarusteena, eli iskut ohjautuvat pois kädestä sen sijaan että vastustajan terä uppoaisi hihansuusta sisään. Myöhemmin nämä mansetit muuttuivat yhä pidemmiksi samalla kun sormien levyt muuttuivat nivelletyiksi. Vasta aivan keskiajan lopulla päästiin tyypilliseksi taisteluhansikkaaksi miellettyyn malliin, joka koostui lukuisista pienistä metallipalaista, jotka oli kiinnitetty toisiinsa niin elegantisti, että taisteluhansikas ei haitannut käden toimintaa tavallista nahkahansikasta enempää.

Joka tapauksessa hansikas aina haittaa käden toimintaa jonkin verran ja mitä suurempi, paksumpi ja jäykempi hanska on, sitä hankalampi se kädessä on tehdä mitään sorminäppäryyttä vaativaa. Mikäli ketjulapanenkin sijoittuu vasta keskiajan puolelle, on ns. viikinkiajalla taisteltu todennäköisesti ilman minkäänlaisia taisteluhansikkaita. Tätä puoltaa pari seikkaa: kyseisen periodin miekan rakenne eli kahva on hyvin ahdas paljaallekaan kädelle ja miekan käyttötapa oli varsinaisen elokuvamiekkailun sijasta nopeat viillot kilven suojista. Paksu turkiskinnas tekisi varmasti miekan käsittelystä melko hankalaa ja muutaman sormen ruhjoutumisen riski taistelussa voittaa kömpelyyden aiheuttaman kuoleman.

Viikinkiajan elävöittämisessä käsien suojaaminen muodostaa siis ongelman. Varsinaisia taisteluhansikkaita ei ole tietojeni mukaan ollut, mutta etenkin vapaassa taistelussa kädet on syytä suojata. Kuten muidenkin periodien kohdalla, varusteiden tarkasta aikakautisuudesta joustetaan yleisesti myös viikinkiajan elävöityksessä ja käsien suojausta nimenomaan vaaditaan taistelutapahtumissa. Tähän elävöittäjillä on kolmenlaista hansikasratkaisua: ketjupanssarilla päällystetty ja jonkin verran pehmustettu nahkahansikas, kovetetuilla nahkapaloilla suojattu nahkahansikas ja lisäsuojaamaton paksu kinnas tai hansikas. Näistä ehkä kahden jälkimmäisen yhdistelmä palvelisi parhaiten sekä autenttisuutta (tai vähintään sitä ettei varusteet särje silmiä) ja suojaavuutta. Eli  ehkä tässä mielessä optimaalisin suojavaruste olisi päältä paksun nahkarukkasen näköinen kinnas, joka olisi rystypuolelta pehmustettu ja suojattu nahalla, mutta kämmenpuolelta riittävän ohut jotta hyvä tuntuma miekasta säilyisi.

Olen käyttänyt lähinnä paksuja nahkaisia ns. hitsaushanskoja, jotka ovat sormikasmallia eli kohtuullinen sorminäppäryys säilyy. Nyttemmin olen siirtynyt käyttämään ainakin oikeassa kädessä sormetonta rukkasta, jonka rystyspuolta suojaa paksu nahkapala. Ahtaasta miekankahvasta sillä ei kovin hyvin saa otetta, mutta esim. keihään tai kirveen käyttö sujuu hyvin. Tarkoitukseen sopivia kintaita on hankala löytää, mutta kenties kesään mennessä sellaiset tulee vastaan, jotka saa toisaalta suojattua hyvin mutta jotka ovat niin pienet, että myös miekan ja keskikupurakilven käyttö onnistuisi ne kädessä.

Tässäkin asiassa riittää siis vielä tekemistä, etenkin kun sekä viikinkiaikaa että keskiaikaa elävöittävänä tarvitsen erilaisen hansikasratkaisun eri periodeille. Onneksi kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa, eli nahkahansikas tai suojattu kinnas viikinkiajalle sekä ketjupanssarikinnas sydänkeskiajalle, ovat jo valmiina tai ainakin hyvällä mallilla. Kolmas vaihtoehto on 1300-luvun puolivälin peltipaloilla suojattu taisteluhansikas, mieluusti ns. Visby-mallia, jolla käyttöikää riittäisi hyvin 1400-luvun alun elävöitykseen. Nivelletyin sormin varustettu, pitkämansettinen ”klassinen gauntlet” saa jäädä niille, jotka elävöittävät 1500-lukua tai tarvitsevat kyseisenlaisen suojahanskan esim. historiallisen miekkailun harrastamiseen. Ja saa sellaisesta tyylikkään hyllynkoristeenkin. Ja sikarinpidikkeen mallia Grünwald.

Hauberkin kinnasosa kämmenpuolelta. Kämmenen nahkaan on syytä tehdä viilto (jota en vielä tehnyt), jotta ranteeseen sidotun kintaan sisältä saa käden tarvittaessa paljaaksi.

Hauberkin kinnasosa rystypuolelta, jossa ketjupanssari peittää koko käden.

Hauberkin kinnasosa kämmenpuolelta, jossa näkyy tilkuista kasatun nahkarukkasen peukalon rakenne ja rannenyörien pujotustapa.

Advertisements
Kategoria(t): Gauntlet, Ketjua Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s