Paluu Visbyyseen

Gotlannin talonpoikia pahasti niittäneestä Visbyn taistelusta tuli muutama vuotta sitten kuluneeksi 650 vuotta ja traagisen taistelun muistoksi järjestettiin Visbyn keskiaikaviikkojen yhteyteen sotaleiri, jonka asukit elävöittivät taistelut Mästerbyssä ja Visbyn kaupunginmuurin edustalla. Siitä reissusta kirjoitin otsikolla Visby 1361, vuonna 2013 Battle of Wisby -tapahtuma järjestettiin uudelleen ja Finnjävlarna-ryhmä hyökkäsi mukaan hiukan muuttuneella kokoonpanolla.

Koskapa edellisen matkan järjestäjä ei valitettavasti päässyt tällä kertaa mukaan, otin reissujärjestelyt hoitaakseni. Alkuperäinen ajatus oli hankkiutua paikalle päiväsaikaan, jolloin telttojen pystytys ja muu taloksi asettuminen olisi mukavampaa, väsymyksestä puhumattakaan. Tarjoushintaisia matkoja ei kuitenkaan ollut sopivaan päivälauttaan saatavilla, joten kustannusten kurissapitämiseksi päädyimme vuorokautta aiempaa menoaikaa lukuunottamatta viime kertaa vastaaviin järjestelyihin. Autojen täyttöä ei saatu aivan optimaaliseksi, joten kustannukset kasvoivat silti, mutta muutamien muutosten jälkeen (kiitokset kärsivällisyydestä Viking Linen erikoismatkojen järjestelijöille!) ryhmä oli kasassa liput oli varattu.

Osa porukasta, allekirjoittanut mukaan lukien, hankkiutui Turkuun jo edellisenä iltana yhteiskyydillä Tampereelta. Tavaramäärän takia se olikin hyvä, sillä autojen uudelleenpakkaus illalla pysyi maltillisena, eikä aamulla tarvinnut enää säätää. Kohtasimme aamulla perinteisessä ”ritariparkissa” Turun linnan lähettyvillä, josta siirryimme satamapihaan odottamaan lastausta. Tällä kertaa junat pysyivät raiteillaan ja rekatkin yhtenä kappaleena. Varusteita tehtiin jälleen matkalla, kuinkas muutenkaan, mutta mitään kauheaa paniikkia ei tällä kertaa ollut.

Uutta setissäni oli mm. sininen takki, josta voisin kirjoittaa erillisen artikkelin, sekä viime hetkellä saamani kangastäydennyksen mahdollistama platan viimeistely. Myös pienimuotoista ketjupanssarien modausta sekä solkien kiinnitystä tein, mutta kaikenkaikkiaan settini oli kohtuullisen hyvin kasassa. Ketjusukat eivät ole vielä käyttökunnossa, joten jalkasuojuksina käytin tuttuja splinttejä ja toppalahkeita, joihin onnistuin löytämään markkinoilta paremmat polvikupit. Käsisuojuksina kokeilin yhdessä näytöksessä uusia (käytettynä hankkimiani) käsipeltejä, mutta periodi suosi toki ketjupanssarointia. Hihojen pidentämisen ja kaventamisen sijaan totesin hyväksi ratkaisuiksi käyttää lyhyiden ketjuhihojen ja kyynärkuppien, rondellien ja kyynärvarsipeltien yhdistelmää, kunhan sain kyynärkuppien soljet vaihdettua. Päässä oli luotettava kattilahattuni ja sen alla helmastaan laajennettu ja muotoiltu ylipainoinen ketjuhuppuni.

Yöllinen saapuminen helpottui etuosaston ansiosta ja lautan saapumisesta vain puolentoista tunnin kuluttua olin jo unessa. Leiriolosuhteet olivat etuosaston ansiosta muutoinkin edellistä kertaa ”sivistyneemmät” ja saimmepa lähes joka päivä aamiaisen ja päivällisenkin peräti oikein pöydässä syöden! Sunnuntaiaamuna asettauduimme vielä taloksi ja ajoimme autot siviilikamojen kanssa jälleen huoltorakennuksena toimivan koulun pihaan parkkiin. Sisäsuihkut olivat edelleen mukava ratkaisu, samoin uutuutena aidattujen bajamajojen yhteydessä oleva tiskipaikka. Huoltofasiliteeteista vastasi käsittääkseni sotaleirin jatkeena ollut (tuplaten isompi) Ruotsin SCA:n eli Styringheimin leiri, joka taisi olla samalla paikalla viime vuonnakin, mutta ei vielä 2011. Hienoa että vallihautojen maastossa leiriytyminen onnistuu nykyisin!

Visby2013

Visbyn keskiaikaista kaupunginmuuria ja sen edustalla olevaa sotaleiriä vuonna 2013, ei kun siis 1361.

Ensimmäisen päivän yhdistetyn aamiaisen, brunssin ja lounaan nautimme tutulla kolmikolla mainiossa Black Sheep Arms -pubissa, jossa tapasin myös ensimmäisen suomalaisturistin. Sotaleiri oli joinakin päivinä viime kertaiseen tapaan turisteille avoinna ja kuvauspyyntöjä sateli useampaan kertaan. Maanantaina musteriin eli yhdistettyyn ilmoittautumiseen, varustetarkastukseen ja taisteluharjoitukseen meistä osallistui osa ja autoin järjestäjien kanssa ennakkoon sovitun mukaisesti musteriin liittyvissä harjoituksissa. Minua oli pyydetty myös baneerikomentajaksi ja alkuperäinen ajatus oli, että johtaisin yhtä gotlantilaisten lippukuntaa.

Tiistaina musterin läpäisivät loputkin suomalaiset ja jossain välissä selvisi, että gotlantilaisten ylikomentajaksi haluttiinkin paikallinen mies (murrekysymys) ja siten muuttunut komentorakenne pudotti minut pois komentajanpallilta. Se sopi minulle, sillä päädyimme etukäteen tuskailemani jakautumisarpomisen sijasta koko sakki jälleen tanskalaisten riveihin. Asevalikoimamme käsitti nyt neljän ”linjamiehen” miekka ja kilpi -yhdistelmää, pertuskan, kaksi keihästä sekä kaksi pitkämiekkaa (joista toisen käyttäjä taisteli aluksi keihäällä mutta vaihtoi myöhemmin itselleen tutumpaan aseeseen). Taisteluvahvuutemme oli siis yhdeksän henkeä, mitä lisäsimme parilla naapurileiristä värvätyllä ystävällämme.

Naapurileirin suomalaisväestö hipoi kahtakymmentä ja suomalaisia oli myös sotaleirissä meidän lisäksemme: kolme mukavaa uutta ekryläistä asui naapurissamme. Leirijärjestelyt olivat jälleen kaikenkaikkiaan toimivat ja Styringheimin leirin kanssa oli selkeitä synergiaetuja. Aikataulut, vastuuhenkilöt ynnä muu tarpeellinen tieto oli saatavilla hyvin (pientä periruotsalaisesta diskuteeraamisesta johtuvaa epävarmuutta lukuunottamatta) pääportilla. Tällä kertaa vartiovuoroista maksettiin palkkaa, mikä aiheutti ryhmässämme jo etukäteen suurta innostusta. Hoidimme kahtenä yönä sekä Mästerbyn taistelun aikana yhteensä 52 miestyötuntia vartiopalvelusta, mikä leirin lopuksi piti yllä mukavaa palkkasoturikapteenin fiilistä jakaessani kuittaamiani palkkarahoja ryhmälle.

Visbyn vanhakaupunki oli edelleen yhtä jylhä ja kiehtova, mutta en mene tällä kertaa yksityiskohtiin. Käykää ihmeessä! Medeltidsveckan juhli 30-vuotista taivaltaan, mikä näkyi mm. taistelukentällä olevan (purettiin parahiksi ennen näytöstä) konserttilavan muodossa. Suoria Jack Sparrow -kopioita näkyi viime kertaista vähemmän, mutta merirosvoskene elää Ruotsissa vahvana ja leirimme tavernan isäntä lupasi heidän lipustaan palkkion. Valitettavasti emme onnistuneet sitä lunastamaan, mutta muutoin merirosvoista oli hupia. Paikallinen nuoriso pysyi, kenties jatkuvan vartioinnin ja kattavamman aitauksen ansiosta, tällä kertaa kurissa pieniä porttihäiriköintejä lukuunottamatta. Markkinoiden oudoin näky oli kuitenkin täydessä haarniskassa kulkeva Imperial Storm Trooper!

Taisteluihin liittyvää ohjelmaa riitti lähes joka päivälle. Mainitsemieni alkuviikon mustereiden lisäksi osallistuimme keskiviikkona amerikkalaisia risteilyalusturisteja varten järjestettyyn näytökseen. Kolmesataahenkiselle joukolle oli luvattu keskiaikaiset hevosturnajaiset ja sellaiset he saivatkin. Homma tosin riistäytyi käsistä toisen ritarin syyttäessä toista huijaamisesta, jonka jälkeen renkejä seivästettiin hevosten selästä peitsillä ja kumpikin osapuoli haki apuvoimia. Marssimme kentälle ja nuolien jo lentäessä puolin ja toisin selostaja yritti turhaan hillitä alkavia väkivaltaisuuksia. Hän selitti yleisölle, että joskus ystävällismieliset näytökset nyt vain karkasivat käsistä ja päättyivät verenvuodatukseen. Taistelun kulku oli vapaa ja ainakin osa suomalaisista seisoi lopuksi voittajien joukossa. Näytös upposi yleisöön kuin miekka lihaan ja oli hieno fiilis auttaa järjestäjiä, sillä ilmaiseksihan näytöstä ei heille toki tarjottu.

Näytöksen jälkeen jäimme hevosväen pyynnöstä kentälle, jossa totutettiin hevosia kiiltäviin, haiseviin, kiliseviin, koliseviin, meluaviin ja huitoviin väkijoukkoihin. Hevosia totutettiin myös liikkumaan taistelulinjojen välissä  sekä harjoiteltiin ratsuväen rynnäköintiä taistelulinjan läpi! Kokemus läheisestä yhteistyöstä hevosten kanssa oli mieleenpainuva ja elävöitysmielessä maailmaa avartava. Kun hevonen halusi kulkea, ahdas kaksoisrivi keilautui auki vastaanpanemattomalla voimalla! Päivän viimeisenä ponnistuksena oli vielä kuvaukset Ruotsin televisioon. Tarkoituksena oli saada kuvamateriaalia, jossa syntyy museossa esitetyn kaltaisia päävammoja. Minua pyydettiin ensin uhriksi, mutta toinen ryhmämme jäsen sopi varustuksensa puolesta vielä paremmin ja päätyi näin kirveellä päähän hakattavaksi. Annoimme ensin porukalla taustalle sekavaa taisteluhälinää ja lopuksi maahan kaatuneen miehen viereen asetettiin heinäpaali, johon kirvestä lyötiin. Sopiva rajaus on kaiken elokuva- ja tv-työn perusta ja on jännä nähdä millainen lopputuloksesta tulee!

Torstaina lastauduimme viimekertaiseen tapaan busseihin, tällä kertaa vesisateen saattelemana. Haarniskat puettiin vasta paikanpäällä Mästerbyssä ja sonnustauduimme taisteluun rauhassa puiden katveessa lähellä taistelun aloituspaikkaa. Näytöksen kulku oli pääpiirteissään viime kertaista vastaava eli tanskalaiset yrittivät ensin sillasta yli, mutta eteneminen kilpistyi gotlantilaisten rakentamaan aitaan. Kenraalimme oli innokkaana etulinjassa ja koitin parhaani mukaan häntä ojanpenkalla taistellen puolustaa, vaikka vetäytymiskäsky oli jo annettu. Vetäydyimme aukealle, jossa meitä ammuttiin jousilla. Uusi polvikuppini sai ensi-iskun ottamalla nuolesta osuman suoraan keskelle, mutta panssarin pyöreä muoto osoitti käytännöllisyytensä. Jatkoimme hyökkäystä maakannaksen kautta ja gotlantilaiset vetäytyivät edellämme. Tällä kertaa myös hevoset osallistuivat taisteluun rynnäköimällä vihollisen riveihin. Loppu koitti yleisön edessä, nyt hiukan viime kertaista kaoottisempana. Täytyy sanoa että me suomalaiset kuitenkin jälleen kunnostauduimme kurinalaisuudellamme, sillä kun komensin pahimmassa hässäkässä linjaa kasaan, kovimmassakin taistelukiimassakin olevat palasivat linjaan välittömästi. Loppujärjestelyt eivät sujuneet yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, sillä väki hajaantui sateessa metsään riisumaan varusteita ja talkooevääksi varatut voileivät loppuivat kesken.

Kaikenkaikkiaan kokemus oli kuitenkin jälleen hieno ja valmistauduimme hyvillä mielin lauantain päänäytökseen. Tavernasta oli iso apu paitsi muonituksessa ja eri ryhmien keskenään sosialisoimisessa iltaisin, myös kännykän latauksessa. Perhesyistä halusin pysytellä jatkuvasti tavoitettavissa ja kamerana toimiva älypuhelin syö akkua kuin hevonen kauraa. Päätaistelusta ei olisi tulossa aivan yhtä iso kuin juhlavuonna ja näytöksen kulkuunkin oli tehty pieniä muutoksia. Omalta kohdaltani merkittävä muutos tuli kun kyselin oliko norjalainen komentajamme tietoinen harjoituksissa läpi käydyistä kuvioista. Pääjärjestäjän mukaan ei, siksi hän pyysikin minua tanskalaisten toisen baneerin komentajaksi. Halusin sopia asiasta kuitenkin ensin norjalaisen kanssa, hänelle vaihto sopi hyvin ja niinpä päädyin Pyhän Martinin lipun herraksi!

Naapurileiristä pakkovärvätyt suomalaiset mukaanlukien joukkomme koostumus oli sellainen, että siihen kuului yksitoista suomalaista (yksi putosi sairastumisen takia rivistä mutta onneksi vaimo paikkasi), neljä norjalaista ja kaksi italialaista. Taistelupäivänä kokoonnuimme viimeksi mainittujen teltalle, josta jatkoimme taistelukentän halki paikalle jo koontuvan yleisön editse odotusalueelle. Kokosin minulle uskotut miehet ja naiset ja pidin lyhyen käskynjaon. Pysyväiskäskyni on aina ”älkää tehkö mitään tyhmää” (mihin ei lueta helteessä haarniska päällä ihmisten lyömistä) ja kertasin taistelun kulun. Siirryimme varjoon odottamaan valmistautumiskäskyä.

Käsky tuli ja marssimme sovitussa järjestyksessä kentälle niin, että siviilit lähtivät liikkeelle ensin. Leirin naiset ja lapset esittivät sotaa pakenevia Gotlannin asukkaita ja kuvat lapsia ja arvo-omaisuuttaan kantavista naisista olivat kerrassaan sykähdyttäviä! Heidän perässään tuli jo kertaalleen lyöty Gotlannin talonpoikaisarmeija ja heidän perässään me, pahat tanskat palkkasoturijoukkoineen. Tällä kertaa ei ollut mukana Tanskan kuningas Valdemar Atterdagia, vaan joukkoja johti hänen poikansa prinssi Christian. Edellisen reissumme tuttu komppania kulki jälleen lähinnä yleisöä ritari Valdemar Sappin johdossa ja vasemmassa laidassa eteni johdollani Pyhän Martinin kansainvälinen palkkasoturikomppania.

Taistelua käytiin muutamalla tasalla osin pensaiston keskellä ja loivaankin rinteeseen manöveeraaminen vaati huomiotani. Sain sitä myös gotlantilaisilta, jotka ahdistivat minua lippukuntani oikeassa laidassa. Taisin kuiten selvitä osumitta. Italialaiset ja norjalaiset olivat innokkaita ryntäämään lähitaisteluun ja taisteluriviä pidettiin jälleen suorassa suomalaisvoimin. Nuolia satoi välillä, mutta vastustamattomasti painoimme päälle. Keskellä kenttää jalkaväki piti taukoa ja hevoset iskivät vihollisen kilpimuuriin ratsastaen siitä läpi peitset paviisikilpiin ryskyen. Vastaanottajina oli mm. itsekin turnajaisratsastusta harrastava suomalainen naapurimme sotaleiristä.

Viimeinen rynnäkkö sai gotlantilaiset vetäytymään taistelukentän muurin puoleiseen kulmaan, jossa komppaniani valloitti vihollisilta kaksi lippua. Toinen oli itse ylikomentajan lippu ja oli hieno hetki paiskata sotasaalisliput prinssi Christianin eteen. Bonuspalkkion toivossa, tottakai! Ajoimme gotlantilaisia takaa muurin viereiseen pieneen painanteeseen ja taistelu oli ohi. Panimme maate pois yleisön silmistä ja saimme naisilta juotavaa samalla kun alkoi muistoseremonia taistelussa 652 vuotta aiemmin kaatuneiden kunniaksi. Koko taistelutapahtuman pääjärjestäjä, prinssi Christiania esittänyt ruotsalainen kaveri, hymyili leveästi ilmeisen tyytyväisenä taistelun sujumiseen ja en voinut kuin yhtyä mukaan.

Viimeinen ilta juhlittiin jälleen yhdessä ja seuraava aamu meni leiriä purkaessa ja tavaroita pakatessa. Ehdimme muutamaksi tunniksi kaupungille kukin tahoilleen ja läheltä piti, etten joutunut todistamaan leirissä syrströmming-maistiasia! Illan tullen kävimme perinteisesti hampurilaisilla läheisessä pikaruokabaarissa ja suuntasimme viimein yön jo pimetessä satamaan. Paluumatka meni nukkuessa ja tuttujen kanssa Tukholman satamassa aamulaivaa odotellessa. Turussa kiitin porukan läpi ja hajaannuimme kukin tahoillemme kotimatkan kotimaanosuutta varten. Koin Visbyn kahdesti kahden vuoden välein ja hienoa oli kummallakin kerralla. Keskiaikaruotsien kanssa homma toimii hienosti ja yhteyksiä luotiin tulevaa yhteistyötä varten.

Mainokset
Kategoria(t): Reissuja, Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s