Haarniskan paino

Aikaa vierähti tänne kirjoittelematta vielä pidempi tovi kuin aiemmin, vaikka muutama elävöityskeikka onkin sittemmin tullut lisää. Kesän viikinkireissuja lukuunottamatta periodi on ollut 1300-luvun puolivälistä 1400-luvun alkuun ja tuon ajan haarniskoita kehittelen jälleen edelleen. Samat tutut projektit eli ketjusukat, uusi ketjuhuppu ja pysyvämpi ratkaisu ketjuhihoiksi jatkuvat itse tehden, sillä niitattu ketjupanssari on nykyisin varsin suolaisen hintaista, enkä niittaamatonta viitsi ihan periaatteesta ostaa, kun sitä saa tehtyä helpohkosti itsekin.

Mutta asiaan. Usein kuulee kysyttävän, paljonko haarniska painaa, tai useammin muodossa ”toi on varmaan painava”. Vakiovastauksemme on tyyliin ”kyllä se nyt painaa, muttei mitenkään sietämättömän paljon, vaan saman verran kuin nykysotilaskin kantaa taistelussa. Haarniska on toki vielä koko kropan ympärillä, eikä vain harteiden varassa, mikä helpottaa painoa. Ongelma on enemmänkin kuumuus… jne.” Eksaktia painoa kysytään myös usein ja sopiva heitto on noin 25 kiloa.

Voiko näin olla? Englantilaisessa The Telegraph -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (http://www.telegraph.co.uk/science/science-news/8647621/French-soldiers-weighed-down-by-armour-at-Agincourt.html) väitettiin ranskalaisten hävinneen mm. Azincourtin ja Crécyn taistelut siksi, että ranskalaiset uupuivat liian painavien haarniskoidensa takia. Suomessa linkittämäni ”tutkimus” uutisoitiin ainakin Historia-lehdessä (http://historianet.fi/eurooppa/liian-painavat-varusteet-taisteluun).  Ensin oletin haarniskoiden painoksi mainitun ”30-50 kiloa” olevan käännösvirhe ja alkuperäisessä mainittavan nauloina (50 naulaa on noin 23 kg), mutta alkuperäisartikkelissakin puhutaan kiloista.

Hankittuani uusia (käytettyjä) monesta kappaleesta koostuvia käsivarsipeltejä, päätin saada viimein numeerista faktaa aikaisemmista arvioista ja epämääräisistä haarniska päällä ja ilman -punnituksista. Niinpä punnitsin yksittäiset haarniskan osat talousvaalla, jossa on pykälät 25 gramman välein, mutta jonka asteikolta pystyy kohtuullisella tarkkuudella lukemaan 10 gramman painoja. Tässä siis tuloksia 100 gramman tarkkuudella, päästä varpaisiin. Perässä voi olla sulkumerkin jälkeen merkintä lisähuomautuksesta.

Lierellinen kypärä (sotahattu, rautahattu): 2,2 kg (*
Platta (Visby coat of plates type 1): 4,3 kg
Olkasuojat (kolmeosaiset, pari): 1,1 kg
Olkavarsisuojat (suojaavat hauiksen ja ojentajan ulkosyrjän, pari): 0,5 kg
Kyynärsuojat (pari): 0,6 kg
Kyynärvarsisuojat (suojaavat kyynärvarsien ulkosyrjän, pari): 0,8 kg
Taisteluhanskat (lyhyet tiimalasimansetit, pari): 1,2 kg
Toppalahkeet ja polvisuojat (chausset ja poleynit, pari): 2,3 kg (**

*) Valmistaja tsekkiläinen Jiri Krondak, paksuutta noin 2 mm, hiukan turhankin järeä. Mutta kestää kirveeniskun päähän; ei tuntunut läpi ja iskusta jäi muistoksi vain pieni lommo.
**) Hiukan ylisuuret ja paksut polvisuojukset, jotka on kiinnitetty nyöreillä n. 6-10 pellavakerroksesta koostuviin toppasuojuksiin.

Yhteispainoa peltisuojuksilla sekä toppalahkeilla on siis yhteensä noin 13 kiloa, jossa ehkä kilon tai kaksi ”liikaa” siihen nähden mikä riittäisi pellin paksuudeksi. Lisäksi minulla on panssarien alla toppatakki (painoa 2 kg), säärien suojana usein metalliliuskoilla (ns. splintit) vahvistetut nahkasuojukset (painoa yhteensä kilo). Tyypillinen vaatetus haarniskan alla koostuu pellavaisesta myssystä, pellavapaidasta, alusvaatteesta, villaisista sukista (hose) sekä nahkakengistä. Alusvaatteet, sukat ja kengät eivät varsinaisia suojavarusteita, mutta mainittakoon niiden yhteispainon olevan noin 1,5 kg.

Ketjupanssaria minulla oli viimeksi ylläni vain huppu, joka painaa noin 3 kg. Uuden hupun paino jää arviolta alle 2,5 kilon. Ketjuhihoja pidin ennen käsivarsipeltien hankkimista usein, niillä painoa noin 5 kg. Viime reissulla siis haarniskani painoi toppatakki, säärisuojat ja ketjuhuppu mukaanluettuna 13+2+1+3=19 kg. Vanhojen ketjuhihojen kanssa paino kohosi noin 22 kiloon (käsivarsipellit eli vajaan 2 kg pois, hihat noin 5 kg lisää).

Miekkani huotrineen ja vöineen painaa noin 1,5 kg, väkipuukko tuppineen ja vöineen noin 0,5 kg. Kilven kantaminen nostaa painoa noin 3-4 kg. Korvaamalla ylipainoiset ketjuhihat peltivarusteilla sotavarustuksen paino aseiden ja kilven kanssa jää siis tuohon 25 kiloon!

Onko vastaus kuitenkaan vielä riittävä? Kysymyksen asettajasta riippuen hän tarkoittaa joko pelkkää haarniskaa tai kokonaisvarustusta, mutta yhtä kaikki arvio on melko hyvin suuntaa antava ja asettaa kyseenalaiseksi yleisen harhaluulon 50-kiloisista varustuksista. Jotta pelkkä haarniska saataisiin tuohon 25 kiloon, mukaan saa ottaa vielä lisää (kevyempää) ketjua. Arvio tulevien projektieni painoista ovat seuraavat:

Ketjupanssarihuppu (kasvoläpällä varustettu): 2,5 kg
Ketjupanssarihihat: 4 kg
Ketjupanssarisukat: 5,5 kg

Yhteispainoa ketjuille siis noin 12 kg, jonka lisäksi peltiä ja toppausta 13+2 kg. Mikäli arvioni kypärän ja muiden peltisuojusten parin kilon ylipainosta pitää paikkansa, ollaan hyvinkin tarkasti tuossa 25 kilossa. Aseet, kilpi ja vaatteet mukaan (ketjusukkien kanssa en pidä kenkiä) ja pysytään edelleen 31-33 kilon tietämillä.

Tällöin suojattuna on kutakuinkin koko vartalo siten, että kädet, (ja iskusuunnasta myös käsivarret ja olkapäät), pää, keskivartalo ja polvet on suojattu peltilevyillä ja koko raajat sekä kaula ja kainalot ketjupanssarilla. Lisäksi reisien, polvien, vartalon ja käsivarsien suojana on toppapanssaria. Haavoittuviksi paikoiksi jää kasvojen yläosa (ainoa täysin paljas kohta), nivuset sekä jalkapohjat tärkeimpien paikkojen eli pään, vartalon ja nivelten kestäessä suoria iskuja miekoista, kirveistä, keihäistä ja nuolista ketjupanssarilla suojattujen raajanosien ollessa hyvässä suojassa ainakin viiltäviltä iskuilta.

Onko varustukseni sitten sama kuin ritarin tai muiden ratsumiesten aiemmin mainituissa Agincourtin ja Crécyn taisteluissa? Suurimpana erotuksena on ranskalaisilla jo käytössä olleet, muodikkaat nivelletyt raajapellit (myös jaloissa), visiirillinen kypärä sekä 1300-luvun lopulla yleistynyt rintarauta. Kaikki tuo lisäpelti tarkoitti alla olevan ketjun kutistumista peittämään vain nivelet ja kaula, jolloin paino keveni entisestään. Peittävyydeltään varustukseni vastaa kuitenkin kasvoja lukuunottamatta tuon ajan ritarin varustusta.

Kaikki tämä käytännön kokeminen, arviointi, laskeminen ja tarkka punnitseminen tukee mielestäni arviota, jonka mukaan 50 kilon haarniska on kertakaikkinen virhekäsitys. Kuvittelisin tutkijoiden punninneen haarniskat (siksi ihmetyttää myös suuri vaihteluväli 30-50 kg), mutta ehkä käytetyt haarniskat ovat yleistä ylipainoista mallia (usein 2 mm pellistä) tai arvioon pistettiin vähän lisää ”koska keskiajalla oli kuitenkin asiat huonommin”.

Tästä aiheesta on väännetty internetissäkin eri puolilla, mutta ihmeen sitkeässä käsitys vinssillä hevosen selkään nostetuista ritareista elää. Toivottavasti, arvoisa lukija, pysyit kutakuinkin kärryillä ajatuksenjuoksussa, jonka tarkoitus oli esittää ”täyden haarniskan” painoksi omalla kohdallani noin 25 kg artikkelissa väitetyn jopa 50 kg sijasta.

Painosta puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että siihen vaikuttaa monet asiat.
1) Ihmiset ovat ja olivat eri kokoisia (eivät välttämättä pienempiä, mutta keskenään siis eri kokoisia).
2) Priimakuntoisia aitoja haarniskoja on vaikea jollei mahdoton saada punnittavaksi.
3) Punnitut haarniskat voivat olla eri mallisia ja kokoisia kuin ko. taisteluissa käytetyt.
4) Nykyaikaiset haarniskareplikat ovat usein tarpeettoman paksuja ”varmuuden vuoksi”.

Aion palata asiaan myöhemmin kuvien kera, kunhan saan tuoreimmat hankintani kunnostettua ja ainakin ketjusukat sellaiseen kuosiin, että niitä voi jo käyttää. Toivottavasti tästä käytönnön kokemuksiin ja tietyn mallisten haarniskan osien punnitsemiseen perustuvasta kirjoitelmasta on jotain iloa niille, jotka keskiaikaisten haarniskoiden painoja pohtivat.

Advertisements
Kategoria(t): Fiktio, Käytettävyys, Ketjua, Lähteitä, Platta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Haarniskan paino

  1. rautakyy sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. 1500-luvulta on Ruotsin laista määräys, jossa esitetään ratsumiehen varusteiden painoksi n. 35 kg ja jalkamiehen varusteiden painoksi n. 20 kg. Valitettavasti en tiedä mitä varusteita tuohon on laskettu mukaan. Ovatko siinä mukana myös aseet ja ratsumiehen tapauksessa mahdollisesti myös satula ja muut hevosen varusteet. Vaatteita on tuskin punnittu ja tuolloin ratsukoiden rintaraudat kävivät järeämmiksi, kestääkseen yleistyvien tuliaseiden laukaukset.

    Yli sata vuotta aiemmin 1415 Azincourtissa enemmistö ranskalaisista asemiehistä oli yhä puettu kuten ratsumies edellisen vuosisada lopulla, mutta yleistyvä trendi oli jo lämpökäsitelty pelti, joka mahdollisti sen, että haarniskan pellin paksuudet saattoivat monin paikoin olla alle 1 mm. Lisäksi nuo peltiosat kattoivat jo lähes koko vartalon. Eli parhaiten varustetut ritarit Azincourtissa olivat kiireestä kantapäähän karaistun pellin sisällä johon englantilaisten bodkin kärkiset nuolet edes legendaarisilla pitkäjousilla ammuttuina tuskin tekivät kummoisiakaan lommoja. Lisäksi kokonaisuus oli verrattain kevyt, joskin varmasti kuuma mutaisen pellon yli tarpoessa. Nämä olivat kuitenkin hyväkuntoisia ammattisotilaita, jotka tunsivat suorituskykynsä ja tiesivät mihin ryhtyivät.

    Noissa linkitetyissä tutkimuskuvissa hepuilla on päällään 1400-luvun loppupuolen täysin kattavat haarniskat (ei siis lainkaan sitä mallia mitä Azincourtissa käytettiin), ja oma arvioni olisi, että virhe paunojen ja kilojen välillä on tapahtunut ensimmäistä artikkelia kirjoitettaessa. Paunat kertovat varmastikin tutkimuksessa käytettyjen haarniskojen painot, mutta artikkelin kirjoittaja on virheellisesti vaihtanut mittayksikön kiloiksi, koska… no 50 paunaa (eli 23 kg) ei kuulosta kovin painavalta. Lisäksi nimenomaan reportteri on todennäköisesti pyrkinyt korostamaan tuota Azincourt juttua, koska engelsmannit onnistuivat siinä taistelussa yli omien odotustensakin ja sille täytyy keksiä jotain mystisiä selityksiä, koska vielä tänäkin päivänä nuo luvut kuulostaisivat muutoin aikalaisten kamalalta sotapropagandalta. Totuus kuitenkin oli, että suurin osa ”taistelussa kuolleista” ranskalaisista oli antautuneita asemiehiä ja ritareita, jotka englantilaiset hätäpäissään murhasivat vielä taistelun kestäessä, koska eivät uskoneet pystyvänsä pitelemään sellaista joukkoa vankeja ennenkuin koko souvi olisi ohi. Siitä skandaalista ja ”sotarikoksesta” oli paljon puhetta aikalaisten kesken, mutta Shakespeare on sen tietenkin jättänyt mainitsematta.

    Azincourtin taistelun järkyttävälle lopputulokselle on paljon järkeenkäyvämpiäkin selityksiä kuin ihmeelliset pitkäjouset, joita vastaan ranskalaiset olivat sotineet siinä vaiheessa jo melkein sata vuotta, tai haarniskojen yletön paino. Parempia selityksiä ovat mm. ylivoimaisen ranskalaisarmeijan pakkautuminen liian tiiviiksi massaksi mutaisella pellolla, ranskalaisten komentajien kykenemättömyys pitäytyä idioottivarmassa taistelusuunnitelmassa, ranskalaisen ratsuväen vetäytymisen aiheuttama paniikki, asemiesten ja ritarien antautumis- ja panttivankikulttuuri, englantilaisten epätoivoinen asema ja jousimiesten ”epäreilut aseet” eli lyijyvasarat.

    Mun oma haarniskani on 1300-, 1400-lukujen taitteen nk. transitiomallia, kun ketjupanssarista siirryttiin peltipukuun. Mun koko pukuni jossa on nivelletyt tiimalasimalliset hanskat, visiirillinen kypärä, maille kaulus, suomutakki, nivelletyt käsi ja jalkapellit, pitkät maille sukat ja maille ”hihatin”, painaa reilut 26 kg Suomutakin suomut ovat 1,5 mm eli turhankin paksut ja maille ei ole litteätä, joten niissä on ylimääräistä painoa.

    • ketjureaktio sanoo:

      Hienoa, kiitos kommentista! En halunnut entisestään pidentää kirjoitustani yksityiskohdilla, mutta hyvä että nuo esim. tuo lämpökäsitelty pelti tuli esiin. Se on hyvä esimerkki väitteestäni, että oma haarniskani ja nämä monesti 2 mm pellistä tehdyt replikat on liian paksuja ja painavia. Hienoa myös että muut ovat varusteitaan punninneet, niin ei mennä pelkällä mutulla. Tiedoksi mahdollisille muille lukijoille, että elävöitämme molemmat suomalaisia ammattisotilaita mainitulta ajalta. Transitiokausi oli edelleen käynnissä Keski-Euroopassakin, mutta täällä kristikunnan reunamilla meidän köyhien palkkasotilaiden varusteet eivät olleet ihan viimeisintä muotia.

      Toki esimerkiksi mainitut nivelletyt taisteluhanskat ovat ulkomaista valmistetta ja täkäläisetkin ammattisotilaat panostivat varusteisiinsa siinä missä muuallakin, etenkin kun palkka määräytyi varusteiden perusteella. Paikalliset kyläsepät eivät siis haarniskoita juuri naputelleet, mutta mainitun kaltaisilla erikoisvarusteilla kesti hetki rantautua tänne saakka. Varusteet ostettiin usein saksalaisilta ja uudempi oli aina kallista. Joskus toki saattoi käydä tuuri esim. Grünwaldin kaltaisen, toisen osapuolen murskatappioon päättyvän, taistelun sotasaaliin keruussa…

      Linkkaamieni artikkeleiden testihenkilöllä oli tosiaan Azincourtia myöhempi varustus, unohtui siitä mainita. Hyvä että otit senkin esiin, sillä haarniskat kehittyivät nopeaa tahtia huipentuen noihin koko vartalon peittäviin kevyehköihin ja hyvin liikkuviin peltipukuihin. Alkuperäistä tutkimusta ja mainitun Leedsin asiantuntijan (vai ”asiantuntijan”?) suoria kommentteja en onnistunut löytämään ja Historia-lehteen ko. artikkeli on varmaankin lainattu suoraan tuolta The Telegraphilta, joten on paha sanoa, onko mittakaavavirhe tapahtunut jo Englannin päässä. Se on hyvin mahdollista, jos saarivaltakuntalaisilla on vielä hiukan vaiheessa metrijärjestelmään siirtyminen. Tai kuten sanoit, oikea vastaus kuulostaa oudolta ja totuutta muokataan enemmän selittämään omaa ennakkokäsitystä. Myös usein tehdään hypoteesi ensin ja etsitään sille loogista tai ainakin uutta selitystä. Voitot ja tappiot taistelussa ovat kautta historian harvoin yhdestä yksityiskohdasta kiinni vaan taistelun voittaa usein se joka sählää vähiten tai sitten koko homma on sattumien summaa, kuten Azincourtissa.

      Mainitsemasi 1500-luvun esimerkit ovat mielenkiintoisia ja kuten sanoit, emme niistäkään voi olla täysin varmoja, mitä ”ratsumiehen varustuksella” tarkoitettiin. Jo pelkästään peitsi ja muut aseet lisäävät painoa heti, puhumattakaan satulasta ja muista olennaisista varusteista. Jalkamiehen varustuksena tuo 20 kg kuulostaa hiukan selvemmältä, sillä kokemukseni jalkamiehen varustuksesta ovat samansuuntaisia. Vaikka keskiajan läpi ilmeni sellainen ilmiö, että ”eilisen ritarivarustus on huomisen peruskamaa”, oli jalan marssivan ja taistelevan miehen varustus kuitenkin aina erilainen kokonaisuus kuin ratsumiehen varustus. Merkittävänä erona on jalkojen suojaus, joka alkoi yleistyä ratsumiehillä 1100-luvulla, mutta jalkamiehillä jalkojen suojaus jäi myöhemmälläkän keskiajalla yleensä osittaiseksi, jos sitä oli lainkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s