Vaatteet tekevät miehen

Tai haarniska ainakin, voisi otsikkoa jatkaa. No, paikkaansahan se ei pidä, mutta kyllä haarniska kieltämättä olon miehekkääksi tekee. Sen lisäksi että se tekee hikiseksi, ja väsyneeksi ja saa pidemmän päälle lihakset särkemään. Keksin tässä päivänä eräänä pohtia haarniskojen mukavuutta päällä ja kirjoitankin nyt haarniskoiden mukavuuteen vaikuttavista tekijöistä omiin kokemuksiin pohjautuen. Asiaa jo pohdittuani törmäsin sattumalta tähän http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/TwentyFourHourArmor.

Palaan aiheessa seuraavaksi vuosien taakse, kun asiasta ei ollut vielä käytännön kokemusta vaan käsitykset keskiaikaisista aseista ja haarniskoista rajoittuivat elokuviin ja roolipeleihin. Edellisten puutteet tajusin aika varhain, eikä minua kauaa hopeamaalilla maalatulla villapaidalla hämätty ja vaikka tietyissä haarniskamalleissa näkyy päälle vain niittien kupurat, ei niittikoristeinen samettiliivi Richard Geren päällä silti vakuuttanut. Todellista tietoa ei kuitenkaan kovin paljoa ollut, joten jos elokuvan haarniska näytti hyvältä, se yleensä vaikutti myös realistiselta.

Roolipelit olivat vaikeampi pala ja muistan nuorena poikana porukalla arvailleemme, millainen mikäkin haarniskamalli olisi todellisuudessa. D&D, RoleMaster ja vastaavat käsittelivät haarniskoja kokonaisuuksina, mikä vaikeutti asiaa, kun taas esim. RuneQuestissa kukin haarniskan osa oli erillinen ja suojasi tiettyä ruumiinosaa tai ruumiinosia. Kunnon käsitystä haarniskoista ei kuitenkaan saanut pelkästään roolipelien haarniskoista, edes pelien omassa kontekstissa, vaan vasta myöhemmin on osannut jäsentää aihetta paremmin. D&D-ajoilta käteen jäivät lähinnä oksymoroni ”chain mail” (molemmilla sanoilla sama merkitys, mutta ensimmäinen on uudempaa perua) tai yhdistelmänimitys ”plate mail”. Roolipeleistä Hârn on esittänyt asian tähän mennessä parhaiten, vaikka siinäkään ei tarkemmin kuvailla esim. käsitettä ”scale armour”. Onko se roomalaistyyppinen taustaan niitattuja kalansuomuja muistuttava panssari vai kenties lamellaaripanssari?

Mutta sitten asiaan. Jos haarniskoinnin aloittaa ikään kuin tärkeys-/aikajärjestyksessä, käsitykseni mukaan soturin ensimmäinen suojavaruste jo antiikin ajoista alkaen on ollut kypärä. Tätä tukee runsas kuvamateriaali, mutta on toki mahdollista että kypärää on käytetty sotilaan symbolina erotellessa sotilaat ”siviileistä”. Mutta jostain symbolikin merkityksensä saa ja pään suojaaminen on ymmärrettävistä syistä tärkeää, sillä jo kevytkin isku päähän voi, vaikkei pahasti haavoittaisikaan, suistaa tasapainosta, mikä johtaa taistelussa turmioon. Minulla on elävöityskäyttöön hankittuja kypäriä kaksi, joista toinen on kartiomainen nasaalikypärä (hankittu viikinkiajalle, mutta malliltaan enemmän 1000-/1100-lukuinen) ja toinen on lierellinen sotahattu eli rautahattu (chapel de fer, eisenhut jne.) tai rumasti sanottuna kattilahattu (kettle hat).

Kypärän oleellinen ominaisuus on peittävyyden lisäksi hyvä istuvuus. Nykyaikaisia sotilaskypäriä saa säädettyä yleensä nahkaisella tai muovisella remmivirityksellä kypärän sisältä, mutta erikoisjoukot suosivat usein istuvampia kypäriä, sillä koska luotisuojaksi ei modernista komposiittikypärästäkään kypärästä ole, pidetään sitä enemmänkin sirpale- ja kolhusuojana. Luodin iskuenergian mahdollisuudesta murtaa niska täysin suojaavan kypärän tapauksessa en tässä puhu, mutta totean että tiiviisti istuva kypärä on miellyttävämpi käytössä. Säätöremmejä on myös elävöityskypärissä, mutta en tiedä varmasti niiden autenttisuudesta. Omissani ei satu sellaisia olemaan ja käytän kypärän alla villamyssyä, hartiahuppua tai erikseen tarkoitukseen tehtyä kypäränalushuppua, ketjupanssarihupun kanssa tai ilman.

Suojaavuuden ja istuvuuden lisäksi kypärässä on kaksi olennaista ominaisuutta: näkyvyys ja hengittävyys. Molemmista voidaan tinkiä etenkin raskaan ratsuväen kypärissä (ja etenkin turnajaiskäytössä tingitään myös istuvuudesta) ja moni visiirikypärän käyttäjä sanoo näkyvyyden olevan yllättävän hyvä. Avokypärä voittaa kuitenkin molemmissa, minkä lisäksi umpikypärä haittaa myös kuuloa. Minkä avokypärä aistihavainnoissa voittaa, se häviää toki suojauksessa. Jalan taistellessa sitä pidettiin kuitenkin käsittääkseni pienempänä haittana näkyvyyden ja hengittävyyden korostuessa kaoottisissa ja pitkäkestoisissa taisteluissa. Lierikypärässä eli rautahatussa on omat hankaluutensa, sillä lieriin lyö helposti aseen terän tai varren ja jämerämpi kypärä soi kuin kello… Mukavuuspisteet menevät kuitenkin selkeästi vanhalle kunnon rautahatulle, joka koki brittien toimesta uuden tulemisen ensimmäisen maailmansodan alla. Saksalaiset ottivat niin ikään mallia keskiajalta (ns. salade), mutta ei siitä sen enempää.

Pään lisäksi seuraava looginen suojauskohde on tietysti keskivartalo. Vallalla olevan käsityksen mukaan moninkertaisesta kankaasta valmistettuja toppahaarniskoja olisi ollut jo pitkään, jopa roomalaisajalla ns. subarmaliksen muodossa. Jos sellaisen olettaa kangaspanssarien (nimiä on monta, mm.: gambeson, aketon, panzar) lähtökohdaksi, kulki niiden kehityskaari karkeasti ottaen paksuiksi ketjupaidan alla pidettäviksi haarniskoiksi, siitä muun haarniskan päällä(kin) pidettäviksi toppatakeiksi, itsenäiseksi haarniskaksi jalkamiehille ja takaisin levyhaarniskan alla pidettäväksi pourpointiksi tai doubletiksi, joiden virka oli suojauksen sijasta enemmänkin pehmustaa ja toimia kiinnitysalustana levyhaarniskan osille. Kaikenkaikkiaan topattu kangashaarniska on yllättävän kestävä ja käytännöllinen jopa sellaisenaan (vrt. kevlar) ja olennainen osa kaikkea raskaampaa suojausta, mutta kuuma ja tukala se on kesäisin. Talvisin toppahaarniskat toimivat myös toppatakkina, mistä pisteet täällä Pohjolassa ja sopivasti istuva ja riittävän ohut toppasuojus on kesäisinkin siedettävä toiminnallisuutensa (pehmustus, kiinnitykset) ansiosta.

Historiallisia yksityiskohtia pursuava Asterix-sarjakuva antaa Caesarin ajan roomalaisista hiukan virheellisen kuvan, sillä siihen aikaan legioonalaisen vakiovaruste oli käsittääkseni ketjupaita. Ketjupaitaa on siis käytetty jo ennen ajanlaskumme alkua ja se säilyi pääasiallisena suojavarusteena puolitoista vuosituhatta! Ketjupanssaria käytetään edelleen mm. teurastajan kintaissa sekä sukeltajien haisuojapuvuissa ja viimeinen sotakäyttö ketjupanssarilla oli ensimmäisen maailmansodan kasvosuojuksissa sekä itämaisilla ratsumiehillä vähintään perinnevarusteena. Oma elävöitykseni alkoi viikinkiajasta ja ketjupaitani tein jo ennen kuin sille tuli asianmukaista käyttöä, mistä alkupään artikkeleissa lisää. Viikinkiajalla ketjupaita oli vielä harvinainen; se oli lähinnä ammattimaisen ja menestyneen hirdimiehen varuste.

Ketjuhaarniskointi kehittyi ns. normanniajalla noin tuhat vuotta sitten pitkähelmaiseksi ja -hihaiseksi hauberkiksi, johon liittyi vielä pään suojaava huppu. Haarniskatyypin huipentuma oli 1100- ja 1200-luvun taitteessa, jolloin hyvin varustettu ratsumies oli suojattu ketjupanssarilla kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Ketjuhaarniskan mukavuustekijöistä hankalin on paino, joka korostuu tyypillisesti elävöityskäytössä olevissa historiallista paksummista ja pyöreästä langasta valmistetuista lenkeistä koostuvissa panssareissa. Ketjupanssarin lenkkien materiaalista ja koosta niin ikään lisää omassa artikkelissaan. Vyöttämällä painoa saadaan hiukan hartioilta kevennettyä ja hyvä kiinnitys korostuu hansikkaissa ja etenkin jalkasuojuksissa, jotka ovat kattavimmillaan pitkät umpisukat. Selkeä ketjuhaarniskaa puoltava mukavuustekijä on sen reikäisyys eli pienikin tuulenvire vilvoittaa mukavasti.

Kaikki etäisestikään vilpoinen kuitenkin katoaa, kun ketjupanssarin alle ruvetaan pukemaan toppausta ja päälle peltilevyä. Omat kokemukseni levyhaarniskan käytöstä ovat vielä melko rajallisia, kattavimmillaan minulla on ollut ylläni jalkapellit (etupuoli reisien yläosasta säären puoliväliin), käsisuojat (kyynärvarret ja kyynärkupit), moniosaiset olkapellit, panssarihansikkaat, kaulasuojus ja lierikypärä. Itsekseen seisovat umpihaarniskat ovat vasta hyvin myöhäinen keksintö ja keskiajalla peltisuojukset kiinnitettiin remmeillä vartalon ja raajojen ympäri ja nyöreillä alla olevaan toppatakkiin. Niin mukavuudessa kuin toiminnallisuudessakin istuvuus on kaikki kaikessa, mutta väistämättä liikeradat hiukan rajoittuvat useamman haarniskakerroksen takia.

Painoa arvellaan usein suuresti hankaloittavaksi tekijäksi, jopa siinä määrin ettei soturi muka pääsisi omin avuin hevosen selkään tai kaaduttuaan maasta ylös. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, eikä painoakaan ole sen enempää kuin nykyisillä sotilailla taistelussa. Oma varustukseni painaa noin 20-25 kiloa. Haarniskan paino on lähellä vartaloa ja tasaisesti jakautunut, joten täysin kattava haarniska on (kantajalleen mitoitettuna) yllättävän liikkuva ja kevyen tuntuinen. Suurin ongelma on tullutkin jo esille eli kuumuus käy ennen pitkää kesäkeleillä sietämättömäksi.

Hyvin istuva haarniska ei kuitenkaan hiestä läpimärkänäkään pahemmin hierrä, minkä totesin Grünwaldissa 2010 ja Visbyssä 2011. Jälkimmäisessä tapahtumassa ylläni oli levytakki, ”ketjutoppi” kannattalemassa ketjupanssarihihoja, ohut toppatakki, panssarihansikkaat, ketjuhuppu, lierikypärä, toppalahkeet joissa peltiset polvikupit sekä metalliliuskoin vahvistetut nahkaiset säärisuojukset. Alla oli pellavaa (huivi pään peittona, paita ja lannevaate) sekä villaiset hoset ja nahkakengät. Oleskelin taistelun jälkeen pitkään haarniska ylläni, eikä se hiertänyt tai painanut mistään.

Lopputoteamuksena vedettäköön yhteen että kattavakin haarniska on yllättävän mukava yllä, kunhan se on oikein mitoitettu ja kunnolla kiinnitetty. Suurimpana haittatekijänä on huono hengittävyys, eli kesähelteillä haarniskan käyttöaika (taistelemisesta puhumattakaan) on rajallinen ja viileämmälläkin kelillä hiki on helposti pinnassa. Paino tuntuu pidemmän päälle kropassa, se myönnettäköön, mutta liikkuvuutta haarniska ei saa liikaa rajoittaa. Nukkunut en ole haarniska päällä, joten roolipelien klisee jää todentamatta, mutta arvelisin säävarauksella muutaman päivän haarniska päällä pärjäävän, sodassa kun nukkuminen tuppaa jäämään muutamaan tuntiin kerrallaan tai lyhyisiin torkkuihin milloin ikänä tilanne sallii.

Millainen haarniska on sitten mukavin? Mitä kevyempi sen mukavampi, se täytyy myöntää, mutta suuren eron tekee haarniskan kattavuus, istuvuus ja materiaali. Pieni mukavuustekijä on myös se, ettei haarniskan liepeet heilu tai kilise liiaksi. Huvikseen haarniskoja ei ole pidetty vaan niiden antaman elintärkeän suojan vuoksi, vaikka elokuvista toisin ymmärtäisi raskaasti panssaroitujen pahisten joutuessa järjestäen sankarien silpomiksi. Loputtomiin ei kuitenkaan kovinkaan ritari haarniskassaan viihdy vaan suojausta lisättiin vaatteista ja ketjupaidasta tarpeen mukaan taistelukentän täyspanssarointiin saakka.

Loppukevennyksenä todettakoon että haarniskoidun soturin lähimmäisiä haittaa yleensä ikävä haju, joka on yhdistelmä metallia, nahkaa, öljyä, ruostetta ja hikeä sekä tosimiehillä lisäksi verta ja ulosteita. Mitäs arvon elävöittäjätoverit ovat mieltä erilaisten haarniskoiden mukavuudesta?

Mainokset
Kategoria(t): Käytettävyys, Reissuja, Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Vaatteet tekevät miehen

  1. Knotte sanoo:

    Itsellä on kommenttia vain gambesonista ja lamellaarista. Yksin ja erikseen. Mutta ainakin lamellaari on sellainen että pystyn torkkumaan ja käymään vessassa siinä. Jopa parin tuopinkin jälkeen. 😀 Kyllä. Tiedän että te kaikki tahdoitte tämän tietää. Gambesonin ainoat ongelmat ovat lämpötila ja hartioitten toimintaongelmat. Mutta se on myös maailman paras taktinen makuupussi. Sitten kun vetää molemmat päälle alkaa elämä kyllä vähän hankaloitumaan. Mutta ei vielä liikaa. Lähtisin vielä kentälle jos ei tarvitsisi ottaa erää pitkämiekalla tms. kahta kättä vaativalla aseella.

    Roolipelien haarniskasäännöt ovat kyllä ihan oma traaginen lukunsa. Parhaimmat mitä olen nähnyt ovat RQ:n. Kunhan niitä vähän modifioi omien kokemusten pohjalta(omat modaukset sääntöihin saatavilla pyytämällä).

    • ketjureaktio sanoo:

      Jaa niin tämä… Gambeson on tosiaan ihan mukava päällä, huonoa hengittävyyttä nyt lukuunottamatta. Mutta minusta kaikkien haarniskoiden mukavuudessa kenties olennaisinta on ettei se hierrä mistään ja siinä ne alimmat kerrokset on keskeisiä. Ketjupaidan alla minulla on yleensä vain pellavainen aluspaita ja villamekko tai pari ja panssaria päälle pukiessa vetelen alla olevat vaatekerrokset suoraksi. Gambesonin alla pidän (vaikka ei sinne muuta mahdukaan) vain pellavapaitaa, sitäkin lähinnä hikeä sitomassa. Voisin kuvitella olon olevan hyvinkin tukala, jos alla olevat kerrokset ovat pahasti rypyssä ja hierätävät päällä olevien panssarikerrosten ollessa remmeillä niiden päälle kiristettynä. Toki vaate käyttäytyy eri tavalla ollessa puhdas ja sileä kuin ollessaan hiestä märkä ja liikkeen ryttäämä, mutta tässä pellava on osoittanut ylivoimaisuutensa alimpana kerroksena.

      Hätä iskee toki täydessäkin haarniskassa, etenkin jos juo riittävästi (nyrkkisääntönä tropiikissa on että pitäisi kusettaa vähän väliä) ja asiat on voitava hoitaa enempiä riisumatta. Isompi hätä sen sijaan ei jalkahaarniskoinnin kanssa oikein enää meinaa luonnistua. Nukkuminen onnistuu varmasti ainakin riittävän väsyneenä, joskaan kunnon levosta ei voida puhua sen enempää kuin nykyaikanakaan maastopuku ja taisteluvarustus päällä ja saappaat jalassa nukkuessa. Mutta kuvittelisin että useamman päivän painaa kyllä tarvittaessa putkeen haarniskaa riisumatta. Mutta hiukankin pidempi oleskelu käynee tukalaksi ja siksi käsittääkseni marssilla kuljettiin mahdollisuuksien mukaan kevyemmässä varustuksessa raskaamman varustuksen kulkiessa kuormastossa (tai oman kantojuhdan selässä). Köyhällä jalkamiehellä tätä vaihtoehtoa toki ei ollut.

      Yksi ongelmakohta paino päällä kulkiessa on paitsi väsyminen ja hikeentyminen, myös varusteiden kuluminen. Etenkin levyhaarniska vaatii säännöllistä huoltoa ja huonommalla kelillä voi varmaan ruostua päälle ja rajoittaa siten liikkumista. Lisäksi nahkapohjaiset kengät kuluvat helposti kun kova paino päällä kulkee.

      Roolipeleistä vielä sen verran että itse nimeäisin Hârnin haarniska-asioissa parhaaksi systeemiksi; se on tarkempi ja yksityiskohtaisempi kuin RQ ja ottaa myös prosenttisysteemistä enemmän irti. Osumapaikat on jaoteltu tarkkuudella kallo, kasvot, kaula, rintakehä, vatsa, nivuset, kädet, kyynärvarret, kyynärpäät, olkavarret, olkapäät, lantio (molemmat puolet), reidet, polvet, sääret ja jalat. Juuri samalla jaotuksella haarniskakappaleetkin toimivat, osan suojatessa vain esim. kyynärpäitä tai polvia, osan ulottuessa suuremmalle alalle. Nukkuminen haarniska päällä kuulosti oudolta aikanaan pelatessa, vaikka käytännön syistä hahmot niin usein tekivät, mutta nykytiedolla sallisin sen hätätapauksissa ja sopivissa olosuhteissa. Riski paikkojen kipeytymiselle ja hiertymille, etenkin pidempään haarniska päällä ollessa, olisi kuitenkin olemassa.

      – J

  2. Saanen näin cosplayta harrastavana kysyä hieman neuvoja ja mielipiteitä? Tässä lueskelin läpi tätä blogiasi eilisiltana, kun pohdin erästä asukokonaisuutta muuan Dragon Age -nimisestä videopelistä. Mitään historiallisesti korrektia ei taida kyseisessä asussa paljon olla, eikä tämän sankarittaren ketjupanssari näytä kovin käytännölliseltäkään. Haluaisin kuitenkin tehdä asusta mahdollisimman autenttisen näköisen, enkä aio kelpuuttaa pelkkää ”hopeamaalilla maalattua villapaitaa”.
    Kysymykseni siis kuuluu; Mistä saa hankittua materiaalit tällaiseen projektiin, mikä tämä materiaali olisi ja kuinka suuri määrä renkaita kannattaisi varata, kun tarkoituksena olisi tehdä kaksi noin 60cm pitkää, 36cm leveää suorakaiteen muotoista kappaletta? Erityisen rankkaan käyttöön panssari ei tulisi, mutta kestävyys ei silti olisi pahitteeksi.
    Toivottavasti en kovasti vaivaa kysymyksilläni, olisi kuitenkin hienoa kuulla mielipide henkilöltä, joka on joskus itsekin moisia tehnyt.
    Kiittäen,
    -H

    • ketjureaktio sanoo:

      Cosplayta en tunne muutamaa Ropeconissa vastaantullutta enempää, mutta neuvon toki mitä voin. Historiallisuus on tosiaan oma lukunsa, mutta ymmärrän mitä tarkoitat ”autenttisen näköisellä”. Ketjuhaarniskan materiaaliksi suosittelen yleensä vain ja ainoastaan ns. kauppalankaa eli hehkutettua rautalankaa, jota saa eri vahvuisina kilohinnalla rautakaupasta. Fantasia-asusteen kohdalla materiaalia kannattaa kuitenkin harkita, sillä mainitsemasi kokoiset palaset painavat rautalangasta tehtynä, lenkin koosta ja langan paksuudesta riippuen, useamman kilon. Sama valmistustekniikka pätee kuitenkin alumiinilankaankin, joskaan sen leikkaamisesta tai sahaamisesta minulla ei ole kokemusta. Alumiini on kevyempää eikä ruostu, mutta on väriltään mattaharmaata ja sellaisena myös pysyy, samoin kuin sinkitty rautalanka. Se taas painaa arviolta saman (ei ole kokemusta siitäkään) kuin rautalanka, mutta sinkin poistaminen on vaarallista muodostuvien myrkkykaasujen vuoksi. Alumiinissa ei tietääkseni ole vastaavia riskejä, mutta kannattaa asia varmistaa, mikäli sen käyttöön päädyt.

      Ketjuhaarniskoihin käytetty rautalanka on siis usein joko 1,6 mm tai 2 mm paksua. Kummassakin kannattaa käyttää langan paksuuden ja lenkin koon suhteena 1:5, eli 1,6 mm langasta väännetään 8 mm sisähalkaisijaltaan olevia lenkkejä, 2 mm langasta 10 mm. Homma vaatii siis vastaavan paksuisen tangon (niitäkin saa rautakaupasta) kahdet perusmallin (mielellään kevyehköt) pihdit sekä kärkileikkurit tai kultasepän saha lenkkien katkaisuun. Tanko väännetään joko veiviksi joka lykätään puusta valmistettuun |___| -muotoiseen telineeseen tai pyöritetään ruuvipuristimeen kiinnitetyssä porakoneessa hiljaisella nopeudella. Rautalanka sitten ”ajetaan” tangolle kierrepötköiksi (kannattaa porata tankoon reikä aloituskohdan lukitsemiseksi) ja leikellään leikkureilla tai sahaamalla. Itse lenkkien teko on homman hankalin vaihe ja työtavasta riippuen saadaan joko >< tai suora || leikkauspinta. Jälkimmäinen ei aukea yhtä helposti.

      Historiallisesti lenkit on niitattu kiinni pienillä niiteillä, mutta se lienee käyttämääsi tarkoitukseen huomattavan vaivalloista. Itse en valitettavasti ole saanut aiheesta vielä kunnon kuvia, mutta ketjupanssarin punomisesta pihdeillä löytynee googlella hakemalla kuvia. Ainoa historiallisesti Euroopassa käytetty punos on 1:4 eli jokaiseen lenkkiin (reunoja ja mahdollisia saumoja ja kavennuksia/levennyksiä lukuunottamatta) on kiinnitetty 4 lenkkiä. Homma menee siten että väännetään puolet lenkeistä suoraan kiinni ja puolet auki ja pujotetaan yhteen aukinaiseen lenkkiin neljä lenkkiä ja aukinainen väännetään sitten kiinni. Nämä viiden lenkin perusosat pujotellaan sitten pidemmiksi ketjuiksi ja toisiin ketjuihin kiinni, jolloin muodostuu ketjupanssaria.

      Mikäli raha ei ole ongelma, voi harkita valmiiden ketjupanssaripalasten tilaamista esim. Battlemerchantista. Niitattu ketju on englanniksi "riveted" ja kiinni vain käännetty "butted". Ketjupanssarin painosta vielä sen verran että 2 mm langasta tehty 10 mm lenkki painaa hiukan alle gramman kappale eli vaikkapa 2000 lenkin palanen painaa hiukan alta kaksi kiloa. 1,6 mm langasta tehty 8 mm lenkki painaa vain noin puolet edellisestä, mutta niitä tarvitaan pienemmän koon takia noin 1,5 kertaa enemmän. Näin ollen vastaava pala olisi noin 3000 lenkkiä ja painaisi noin 1,5 kiloa. Suuremmilla lenkkimäärillä säästö kertautuu ja on paljon mukavampi kun on esim. 9 kilon kuin 12 kilon paita tai mainitsemasi kokoisissa paloissa esim. (yhteispaino kahdelta palalta) noin 4,5 kiloa tai noin 3 kiloa.

      Toivottavasti tästä on apua. Omat lenkkiprojektini tuotokset tarvitsen toistaiseksi itse, mutta voin harkita myymistä hankkiessani niitattua litteälenkkistä ketjua. Sellainen on kaikkein autenttisinta, kevyintä ja kestävintä, mutta ostettuna kalleinta ja itse tehtynä työläintä. Nyrkkisääntönä voisi sanoa että itse tehtynä ketjupanssari on melko halpaa (rautalanka maksaa muutaman euron kilo, pihdit muutaman kympin pari) mutta valtavan työlästä, kun taas ostotavarana se on verrattain kallista mutta ei toki työlästä, etenkään jos ei modata tarvitse. Halpuus tai kalleus riippuu toki myös käytettävissä olevasta budjetista; cosplay-pukujen yleisestä hintatasosta minulla ei ole aavistustakaan. Kysy toki lisää jos vastaukseni ei riitä tai olet kiinnostunut ketjua ostamaan!?

      – J

      P.S. Kuvia laitan projekteistani lisää kunhan ehdin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s